top of page
mejoDX02LIxDBmxQRBkhPiB4I5X4R_Zbe3yMjzEH4gY,MLrrP5pyS6_ef4WbH_ghPhFWkpmfDQyOJLabXy-b_mc_ed

Eija Berglund

Olen Eija Berglund, asumme Rovaniemellä. Olen syntynyt vuonna 1968 ja ammatiltani olen sairaanhoitaja.

Agilityyn pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan 1991 Kirkkonummella, Ritva ja Vili Herralan ohjauksessa ja jäin heti koukkuun.

Ensimmäinen agilitykoirani oli japaninpystykorva Jokke, joka oli syntynyt vuonna 1990.

Agilitykoulutusohjaaja- ja toimihenkilökurssin lisäksi olen käynyt agilitytuomarin koulutuksen, joksi valmistuin 7/2002.

Syyskuussa 2016 Eija tutustui uuteen harrastuslaijiin, Rally Tokoon. Eija aloitti treenamisen Spiken kanssa ja maaliskuussa pari lähti ekoihin kisoihin. Tällä hetkellä Eija kilpailee yhden koiran kanssa ja toinen on alkeisvalmennuksessa. Spiken kanssa Eija kisasi VOI-luokkassa ja Ráneksen kanssa ALO-luokkassa. Eija on myös aloittanut treenamisen Slyn kanssa kevättalvella 2017. Eija osaa Rally tokon alkeet ja kouluttaa omatoimisesti Slytä tällä hetkellä.

Omat koirat

- Schiperke, Blixten

Saavutukset

- Agilitytuomari vuodesta 2002

Kilpaullu eri koirilla agilityssä vuodest 1992

bottom of page